sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pikku Myyn päivä

Minkälainen siili on lemmikkinä? Vasta pari kuukautta sitten mietin tätä ja pikkuhiljaa alkanut oppimaan mitä se pitää sisällään. Edelleen opin koko ajan uutta ja niinhän se menee eksoottisten lemmikkien kanssa kun tietoa on hyvin vähän ja se vähäkin voi olla hyvin ristiriitaista. Mutta suurinpiirtein tälläinen on meillä siilin päivä:

Aamulla tarkistan, että ruuat syöty ja muutenkin oltu hereillä (kakkaa siis jokapaikassa :D ). Tarkistan myös huoneen lattiatason lämpötilan, joka yleensä meillä 21-23 astetta. Tämän alle ei olisi hyvä mennä, ettei siili ala horrostamaan.


Päivällä ei oikeastaan tapahdu muulta osin mitään, sillä siilit ovat yöeläimiä ja nukkuvat päivisin. Näin talvisin kun on koko ajan pimeää pidän valon päällä huoneessa, jotta Myyn päivärytmi pysyy ruodussa.

Illalla siivoan aitauksen ja pesen juoksupyörän. Monet siilit tosiaan eivät vaivaudu keskeyttämään juoksuaan vessahädän vuoksi ja näin ollen pyörä on pissassa ja kakassa. Päivittäiseen putsaukseen on helppo käyttää suihkupulloa ja talouspaperia, sillä kookas pyörä on vaikea pestä lavuaarissa. Siivouksen jälkeen sammutan huoneesta valot.



Herätän Myyn noin kello 20-22 ja päästän huoneeseen jaloittelemaan.

Myy on aika siisti tyttö eikä jalat ole useinkaan pahemmin likaiset vaikka kakkaakin juostessa. Kerran viikossa kuitenkin on jalkakylvyn aika, useimmin tietysti jos tassut likaiset.

Jalkakylpy: laitan lämmintä vettä altaaseen vähän (niin että pystyy normaalisti seisomaan ja vain tassut kastuu) ja pohjalle pyyhkeen. Kylvyn yhteydessä on helppo leikata kynnet ja mittaa paino. Kynsiä en leikkaa joka viikko mutta painon punnitsen. Myy on nelisen kuukautta vanha ja painoa nyt 345 grammaa. Viikon aikana painoa tullut peräti 9 g.


Nämä sakset ovat hyvät Myyn pikkiriikkisten kynsien leikkaamiseen

Kylvyn jälkeen on ruoka-aika. Myyn annos koostuu lähes kahdesta ruokalusikallisesta hyönteisiä (torakoita, kenttäsirkkoja, kulkusirkkoja, jauhopukkeja, jauhomatoja..), parista herneestä/maissista sekä muutamasta palasta keitettyä kanaa. Joinain päivinä nakkaan mukaan vielä muutaman kissanraksun (huom. lihapitoinen, vehnätön esim. Applaws) ja arkipäivisin lisään ruokaan vähän Nutrobalia (vitamiinilisä) sekä pari tippaa helokkiöljyä.



Toistaiseksi Myy on vielä niin arka, ettei itse herää ennenkuin kaikki menee nukkumaan ja talo hiljenee. Siksi pidän sitä 1-2 tuntia aitauksen ulkopuolella ja vähän "väkisin" yritän sosiaalistaa. Aika hyvin se on minuun jo tottunut ja antaa rapsutella (ja pusutella :P ) mutta edelleen piikkipalloillee ja tuhisee usein. Eli minun iltani on nykyään sitä, että istun pimeässä huoneessa ja kuuntelen pienten tassujen tapsutusta <3

Myy kiipesi kanien sänkyyn ja teki sinne tarpeensa :D




perjantai 6. tammikuuta 2017

Kissatalolla

Eilen aloitin työharjoittelun Hyvinkään eläinsuojeluyhdistyksen Kytäjän kissatalolla. Siellä on niin upeat puitteet että! Isot ja virikkeelliset tilat, puhdas ja turvallinen ympäristö sekä hoitava henkilökunta.

Aloitin iltavuoroni alakerran Kehräämössä leikittäen siellä asustavia kissoja. Kehräämössä asustaa kissat, jotka ovat valmiita uuteen kotiin.

(Pahoittelut huonolaatuisista kännykkäkuvista)

Simo
Lissu ja Aino

Aarne

Myrtti

Tiikeri


Pian tuli soitto, että sinne ollaan tuomassa kahta pentua. Pennut oli ollut jo pidemmän aikaa toisaalla löytökodissa mutta eivät olleet löytäneet kotia (öh no varmaan kun ei löytölän omistaja ole niille sitä etsinyt). Iäksi sanotiin olevan noin puolivuotiaita mutta epäilen tätä suuresti sillä olivat todella pienikokoisia. Pennut olivat erittäin arkoja emmekä saaneet katsottua sukupuolia mutta minusta näyttävät ihan tytöiltä ^^ Nimekseen nämä nöpökäiset saivat Pilli ja Pulla.


Pilli

Pulla



Ei aikaakaan kun tuli taas soitto vapaana kulkevasta kissasta. Oli asustellut jo pidemmän aikaa tämän ihmisen pihalla ja nyt kovien pakkasten tullessa oli hyvä, että hän toi kisun lämpimiin tiloihin.

Aloin valmistamaan tulokkaalle paikkaa, jossa saisi olla karanteenissa 15 vuorokautta, jonka jälkeen alkaisi uuden kodin etsiminen ellei omistajaa löytyisi.

Karanteenipaikat ovat tilavia ja siellä on mahdollisuus kiivetä ja leikkiä

Ihana musta tyttökissa saapui. Hän oli hyvin hellyydenkipeä ja nälkäinen. Tyttö sai nimekseen Maija. Jokaiselta löytökotiin tulleelta kissalta tarkistetaan siru ja Maijalla ei sitä ollut.

Maija


Alkoi iltahommien teko, johon kuului kissojen ruokkiminen sekä hiekkalaatikoiden puhdistus. Kävimme kaikki kissojen huoneet läpi ja samalla tietysti asukit saivat rapsutuksia. Ruokinnan yhteydessä huomasimme, että Simo aristaa silmäänsä ja sehän olikin aivan punainen. Eipä siis muutakuin karanteniin ja odottamaan hoitajaa, voi Simoa <3

Ilta oli tulossa päätökseen ja aloimme tehdä kotiinlähtöä kun puhelin soi; kaksi pentua olisi vielä tulossa. Ne olivat villikissoja ja perheestä ulos jäi vielä emo sekä kaksi pentua, jotka saapuisi sitten kun ne on saatu kiinni.

Lähdimme valmistamaan huonetta tuleville pennuille. Hiekkalaatikko, petejä, leluja, kiipeilypuita ja tietysti ruokaa sekä vettä. Ja kohtahan kaksi upeaa pikku karvapalloa saapui. Ne olivat todella pelokkaita ja yrittivät etsiä pakotietä. Uskon kuitenkin, että kunhan ensikauhulta selviävät, tajuavat että aika kiva olla lämpimässä lihapatojen äärellä.






Viikon päästä uudelleen enkä malta odottaa! <3 <3




keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ötökkälähetys

Tänään saapui lähetys Eläinkauppa Vipeltäjät -verkkokaupasta. Halusin tilata uusia hyönteisiä Myylle, että pääsee maistelemaan vähän erilaisia ötököitä. Jauhomatoja/-pukkeja ja torakoita kasvatan itse, joten niitä jatkuvasti saatavilla.

Buffalomadot


Kuin pieniä jauhomatoja. Vähän ehkä oli turhaa näitä tilata sillä ovat tosi pieniä ja ravintoarvot varmaan samaa luokkaa jauhisten kanssa mutta eipä tämä 10 gramman satsi maksanutkaan kuin alle 3 €. Syötän Myylle jauhiksia enemmän vasta koppisvaiheessa kun ovat ravintoarvoltaan parempia joten sinänsä ihan kelpo ostos.




Kenttäsirkat


Eläviä kenttäsirkkoja tilasin vajaa sata kpltta ja ne menivät buffalomatojen kanssa suoraan pakkaseen. Yritin näitä aiemmin kasvattaa mutta sirpittivät niin kovaa, että luovutin :D Taidan kyllä vaihtaa kuivattuihin tämän satsin jälkeen sillä hinta on edullisempi. Yksityisiltä toki saa edulliseen hintaan eläviä. Kuukausi sitten ostin yksityiseltä 200 kpltta kympillä! Mutta meille ei sillä väliä kun ei Myy elävänä noita syö kuitenkaan.



Vahakoin toukat 




Tämä tuli vähän yllätyksenä kun oli tarkoitus laittaa nämäkin suoraan pakkaseen mutta olivatkin tuollaisessa köntissä (ruokaa siis) ja hyvin eriasteisissa elämänvaiheissa olevia. No eihän siinä mitään. Ne saavat elää ja kasvaa tuolla purkissa ja napsin sieltä sitten pulleimmat Myyn kuppiin. Voisin koittaa josko hän uskaltais näitä syödä elävänä. Ei muita eläviä hyönteisiä ole ainakaan toistaiseksi suostunut syömään kun liikkuvat :P



Exotic Life pakastekuivatut kulkusirkat 





Todella hyvälaatuisia sirkkoja! Tuntuu, että monissa kuivasirkkapurkeissa on puolet silppua ja muruja mutta tässä ainakin näytti olevan kokonaisia isoja sirkkoja.


Kaikin puolin voin suositella kyseistä verkkokauppaa. Nopea ja edullinen toimitus sekä osaava henkilökunta, joka auttoi mua puhelimitse kun soitin noista vahakoin toukista :D