Myytä tutkittuaan Raulio epäili, että ongelma on kohdussa, joko nestettä tai kasvain. Jotain ylimääräistä siellä vatsassa kuitenkin tuntui. Varasimme ajan leikkaukseen.
Perjantaina 14.7.2017 menimme vastaanotolle ja Myy jäi leikkaukseen. Minua jännitti miten leikkaus menee mutta luotin eläinlääkärin kokemukseen. Lähdin kiertämään kirppiksiä. Reilu puoli tuntia lähdön jälkeen sain puhelun vastaanotolta; kyseessä ei ollut kohtu. Raulio oli varoitellut minua, että varautuisin pahempaan mutta silti se tuli shokkina.
Myyllä todettiin synnynnäinen munuaisvika. Munuainen oli pikkuhiljaa kasvanut ja painoi nyt muita elimiä. Pian munuainen olisi kasvanut niin isoksi, että Myy olisi tukehtunut.
Olin yksin jossain Vantaalla. Itkin autossani. Kuinka tämä voi olla mahdollista. Miten selviän tästä. Olisiko Myy pystytty pelastamaan jos olisin vienyt aiemmin. Olisiko sittenkin pitänyt pyytää, että koittavat leikata vaikka ennuste todella huono.
Lähdin ajamaan kohti vastaanottoa ja hain rakkaan lemmikkini elottomana, omaan fleeceen käärittynä. Vein Myyn tuhkaukseen ja nyt hän on takaisin kotona.
Edellisessä postauksessa mietin, että koska on aika viedä lemmikki lääkäriin. Jälkeenpäin on hyvä sanoa, että olisi pitänyt viedä aiemmin mutta mistä sen olisi voinut tietää? Myy oli aina temperamenttinen ja ailahteleva, joten loppuajan muutos ei ollut kovin suuri. Onneksi kuitenkin viimein vein ja Myy pääsi pois tuskattomasti. En olisi kestänyt jos olisi tukehtunut tai mutta sellaista. Toivon vain, ettei hänellä ollut kovia kipuja elämänsä aikana.
 |
| 5.9.2016-14.7.2017 |
Soitin Myyn kasvattajalle kertoakseni tilanteen. Saimme sieltä seitsemänkuisen pojan, jonka nimeksi tuli Niisku.
 |
| Kova poika vaahtistelemaan :D |
Kasvaimia kasvaimia saatana
Lumikilla lisääntyi juoksujen jälkeen nisäkasvaimet. Ne on edelleen todella pieniä mutta pelottaa jos kasvavat tai leviävät ärhäkästi. Niitä nyt kuitenkaan ei leikata Lumikin kunnon vuoksi eli eletään päivä kerrallaan ja seurataan kasvua. Hyvässä lykyssä pysyvät pieninä ja Lumikki saa elää vielä pitkään. Varsinkin nyt kun selkä ja jalat voivat paljon paremmin. Särkylääkettä annan välillä niin elämä sujuu mukavammin.
Onneksi Zaran leikkaushaava nyt on kuitenkin parantunut hyvin. Toivottavasti eivät kasvaimet uusiudu.
Myös yhdellä hiiristäni, Ursulalla, on ilmestynyt ihokasvain. Kipeä ei näyttäisi olevan ja Ursula syö ja on normaali. Nyt vaan seurataan ja jos kasvaa niin joutuu hänkin pilvenreunalle. Surettaa niin kovin kun vasta nuori hiiri kyseessä, vaikka ovatkin lyhytikäisiä lemmikkejä.
Lemmikin sairastuminen ja menetys on vaikeita asioita. Joillekin lemmikki on "vain eläin" mutta joillekin, niinkuin minulle, se on perheenjäsen. Suruun ei kai ole muuta lääkettä kun aika. Ja se, että jatkat elämää ja teet mukavia asioita. Vaikka suret, se ei tarkoita, että pitää olla surullinen koko ajan. On lupa nauraa, on lupa pitää hauskaa. Lemmikkimme pysyy sydämissä ja muistoissa ikuisesti.
